Weebly kokemuksia: Onko editori & kotisivut vanhentunut?

Weebly on yksi suurimpia kotisivukoneita ja sillä on rakennettu yli 50 miljoonaa nettisivua.

Aiemmin Weebly oli tunnettu ehkä jopa koko alan parhaasta editoristaan. Weebly keräsi paljon uskollisia käyttäjiä panostamalla rahaa kotisivukoneen kehittelytyöhön markkinoinnin sijasta. Vuosia sitten netti oli pullollaan positiivisia Weebly kokemuksia.

Vuosi 2018 oli kuitenkin Weeblylle merkittävä, sillä silloin se vaihtoi omistajaa Squaren ostaessa Weeblyn itselleen. Omistajan vaihdos tarkoitti muutoksia Weeblylle ja valitettavasti tässä tapauksessa kyse oli kehitystyön oleellisesta vähentymisestä. Se mikä oli huippua 5 vuotta sitten, on kuitenkin nykyään vain keskitasoa.

Weeblyn sivuja tutkiessani silmääni osui ettei Weeblyn omaa blogia oltu päivitetty vuosien 2019 ja 2021 välillä yli kahteen vuoteen. Ehkei sinä aikana ole ilmeisesti tapahtunut mitään blogipostauksen arvoista päivitystä kotisivukoneeseen. Sittemmin kesäkuun 2021 jälkeen blogiin on tullut muutama uusi postaus. Toivottavasti tämä tietäisi Weeblyn aktivoitumista kotisivukoneen kehittämiseen.

Weebly kotisivut yleisesti

weebly kokemuksia

Weeblyn kotisivukone sisältää kaksi erilaista editoria. Toinen editoreista on vanhempi Weeblyn oma perinteisten nettisivujen tekoon tarkoitettu editori. Tämän lisäksi on Square Online -editori, joka on tarkoitettu verkkokaupan rakentamiseen.

Käyttäjä valitsee aluksi haluaako tehdä pelkät nettisivut vai nettisivut, jotka sisältävät myös verkkokaupan. Tämä ratkaisee kumpaan editoriin päädyt.

Weebly suomeksi

Weeblyn omat nettisivut on käännetty osittain ja hieman tökerösti suomeksi, mutta itse editorissa suomen kieltä ei ole saatavilla.

Weebly kokemuksia: Valmiit sivupohjat

weebly

Weebly tarjoaa käyttäjälleen pelkkien kotisivujen tekoon lähtökohdaksi 55 erilaista sivupohjaa. Sivupohjat ovat melko tyylikkäitä, mutta ne ovat keskenään oikeastaan aika samanlaisia.

Sivupohjan muokkaaminen tuntuu valitsemisen jälkeen hieman vaikealta. Ne ovat tietyssä mielessä valmiita kokonaisuuksia, jolloin niistä täytyy aluksi karsia valmiita elementtejä ja sisältöjä pois melko reippaalla kädellä. Tämän myötä sivupohjien ulkoasu muuttuu helposti melko paljon.

Weebly kotisivut: Editori

weebly kotisivut

Weeblya käytetään tutun ja turvallisen drag & drop -editorin avulla. Editorin toiminnasta pääsee melko nopeasti jyvälle ja sen jälkeen sitä on suhteellisen helppo käyttää.

Editorin vasemmassa laidassa on erilaisia elementtejä, joita käyttäjä voi raahata haluamalleen paikalleen. Tämä on nopeaa ja helppoa. Aina esimerkiksi tekstit, kuvat tai nappulat eivät kuitenkaan mene elementtien sisällä käyttäjän näkökulmasta kaikkein luontevimmille paikoilleen.

Editoria ei ole juurikaan päivitetty vuosiin ja verrattaessa sitä muihin kotisivukoneisiin rupeaa ikä jo näkymään. Ero esimerkiksi Webnodeen näkyy siinä, etteivät elementit asetu yhtä luontevasti sopiville paikoilleen.

Mitä pidempään Weeblyn editoria käyttää sitä enemmän tietyt yksityiskohdat alkavat ärsyttää. Varsinkin jos tiedät, että tämäkin asia on jo nykyään kunnossa kilpailijan kotisivukoneessa. Jos olet käyttänyt Weeblya vuosia sitten on se edelleen tuttu ja turvallinen. Valitettavasti tässä tapauksessa tämä ei ole puhdas kehu.

Weeblyn editoriin on integroitu Flickr-kuvapankki. Grafiikoista päätellen tätäkään ei ole hetkeen päivitetty. Itse kuvapankista löytyy melko paljon erilaisia kuvia. Kuvat ovat tyyliltään ”amatöörimäisempiä” kuin monissa muissa kuvapankeissa.

Weebly App Center

weebly

Weeblyn kotisivukoneesta löytyy App Center, josta omille kotisivuille voi lisäillä erilaisia lisäosia. Lisäosia on tarjolla satoja ja niiden avulla kotisivuille voi helposti lisätä esimerkiksi sosiaalisen median syötteitä tai vaikka erilaisia taulukoita.

Osa lisäosista on ilmaisia ja osassa on tarjolla myös maksullinen versio. Osasta lisäosia on saatavilla ainoastaan maksullinen versio. Osan lisäosista saa käyttöön kertamaksulla ja osassa on kuukausittainen maksu. Halvimmat maksulliset lisäosat voivat maksaa esimerkiksi 5 dollarin kerta- tai kuukausimaksun verran ja kalleimmat lisäosat saattavat maksaa jopa 50 dollaria kuukaudessa.

Muun editorin ohella myös lisäosat vaikuttavat hieman vanhahtavilta. Ne eivät tuo oikeestaan mitään sellaista, mitä ei myös muista kotisivukoneista löytyisi. Osa lisäosien avulla toteutettavista toiminnoista toivoisi jopa olevan suoraan saatavilla editorin kautta.

Weebly verkkokauppa

weebly verkkokauppa

Weeblylla onnistuu myös verkkokaupan perustaminen ja erilaisia sivupohjia on verkkokaupan perustamiseen tarjolla 34 kpl. Osa näistä on samoja, joita tarjotaan myös tavallisen nettisivun perustamiseen. Moni teemoista näyttää melko tyylikkäiltä.

Verkkokauppaa rakennetaan Square Online -editorin avulla. Alettaessa muokkaamaan verkkokauppaa käy melko pian selväksi, ettei Weebly sovellu kovinkaan hyvin puhtaaksi verkkokaupaksi. Kyse on kotisivukoneesta, johon on lisätty mahdollisuus verkkokaupan perustamiseen.

Weebly verkkokauppaa ei voi kehua kovinkaan käyttäjäystävälliseksi, eikä tämä ole suoraan sanottuna harkitsemisen arvoinen vaihtoehto verkkokaupan perustamiseen.

Verkkokaupan perustamista suunnittelevan kannattaa tutustua joko Shopifyyn tai WordPressin WooCommerceen.

Weebly hinta

weebly hinnat

Weeblyssa on tarjolla nettisivujen tekoon 4 eri pakettia. Ilmainen sekä 3 maksullista vaihtoehtoa.

Kaksi kalleinta pakettia sisältävät ilmaisen domain-osoitteen ensimmäiseksi vuodeksi. Tarjolla ei ole .fi-päätteisiä osoitteita, mutta .com-päätteiset osoitteet löytyvät.

Ilmaisversio (Free)

Weeblylla on mahdollista tehdä kotisivut ilmaiseksi. Ilmaisversiossa kotisivujesi verkkotunnus on muotoa SINUNSIVUSI.weebly.com.

weebly ohjeet

Ilmaisversiossa sivun vasemmassa alareunassa näkyy Weeblyn mainos. mainos pomppaa isommaksi, kun sen päälle vie hiiren osoittimen.

weebly suomeksi

Google tunnistaa ilmaiset domain-osoitteet, eikä ne käytännössä näy Googlen hakutuloksissa. Ilmaisversiolla tehdyille nettisivuille on lähes mahdotonta saada kävijöitä orgaanisesti Googlen kautta.

Ilmaisversio sisältää SSL-sertifikaatin ja 500 MB tallennustilaa. 500 MB riittää melko helposti pienille sivustoille.

Yhdistä (Connect)

Halvimmassa maksullisessa paketissa käyttäjä voi liittää verkkosivustoonsa oman domain-osoitteen. Tämän myötä omille nettisivuille on mahdollista saada kävijöitä Googlen kautta.

Tallennustilaa on edelleen tarjolla 500 MB. Tämä paketti sisältää edelleen Weeblyn oman mainoksen.

Ammattilainen (Pro)

Tämä paketti poistaa Weeblyn mainoksen ja sisältää rajattoman määrän tallennustilaa.

Paketin mukana tulee verkkotunnus ilmaiseksi ensimmäiseksi vuodeksi.

Paketti mahdollistaa verkkokaupan perustamisen.

Tämä paketti on todennäköisesti sopivin valinta yrityksen käyttöön.

Yritys (Business)

Tämä paketti sisältää laajemmat verkkokaupan ominaisuudet ja mahdollistaa mm. sivuston kävijälle esiin pongahtavat pop up -ikkunat.

Weebly kokemuksia: Yhteenveto

Weebly on ollut vuosia sitten ehkä jopa kaikista paras kotisivukone. Sittemmin se on jäänyt päivitysten vähyyden myötä muista kotisivukoneista jälkeen ja on enää keskinkertainen. 

Päivityksiä ei ole juurikaan näkynyt vuoden 2018 yrityskaupan jälkeen, eikä valitettavasti ole mitään takeita, että tilanne olisi parantumassa tulevaisuudessa.

Weeblya on hieman vaikea suositella. Se on nimittäin melko samanlainen kuin Webnode, mutta Webnode on ainakin suomalaisten käyttöön selvästi parempi. Jos tykkäät Weeblysta niin todennäköisesti tykkäät vielä enemmän Webnodesta.

Plussat

  • Weeblyn drag & drop -editori on helpohko käyttää
  • Weeblyssa sivujen hallinta on helppoa. Tämä korostuu, mikäli sivuja on erityisen paljon.

Miinukset

  • Weeblya on päivitetty erittäin laiskasti viime vuosina ja editori rupeaa näyttämään jo vanhentumisen merkkejä
  • Valmiiden teemojen valinnanvara on hieman rajallinen ja ne vaativat tyypillisesti reilusti muokkausta
  • Drag & drop -editorin muokkausmahdollisuudet ovat rajalliset, eivätkä elementit aina mene parhaisiin mahdollisiin paikkoihin

Paras vaihtoehto Weeblylle

Weeblya voi nykyään suositella oikeastaan vain niille ihmisille, jotka ovat jo ennestään tottuneet käyttämään sitä. Tosin heidänkin kannattaisi tutustua Webnodeen, sillä siinä on melko samanlainen toimintalogiikka kuin Weeblyssa.

Tärkeimmät erot Weeblyn ja Webnoden välillä ovat:

  • Webnodea on päivitetty aktiivisesti
  • Webnode on suomenkielinen
  • Webnodessa on paremmat sivupohjat
  • Webnoden kautta saat suoraan .fi-päätteisen verkkotunnuksen

Hinnat ovat molemmissa suunnilleen samaa tasoa, mutta Webnode on hitusen halvempi.

Voit lukea Webnode kokemuksia täältä.